7/7, ohi on!

Noniin, vihdoinkin mun työrupeama on ohi, mutta onko se sittenkään niin hyvä asia?

Sanotaanko, että mulla oli henkisesti tosi vaikeet kolme vikaa päivää töissä. Mä vihdoin ja viimein tajusin, että voi mennä tosi pitkään, ennenkun nään noita väkivaltaisia herttaisia mummeleita ja pappoja. Jokainen niistä oli omalla tavallaan hellyyttävä, vaikka mä olin jo tokan viikon aikana valmis heittämään pyyhkeen kehään ja lopettaa koko touhun.

Eilen oli tosissaan mun viimeinen työpäivä ja mun PITI viedä niille asukkaille vähän suklaata, mutta unohdin. Mun työkaverit puolestaan oli leiponut mulle KAKUN!!!!! Siis mitä vittua, munhan se piti herkkuja tuoda, mutta sitten mulle lätkästään kakku naaman eteen ja sanotaan, et ''Meille tulee sua ikävä''!!! Eikä!

Vähän kans juotiin skumppaa, mutta vasta vuoron päätteeksi, asukkaiden kanssa!

Kyllä mä pari kyyneltä vuodatin työkavereiden ja parin asukkaan kanssa (jotka siis muisti mut!), mutta kyllä on nyt niin hyvä mieli siitä, että on aina paikka jossa mua kaivataan apuun.

No, se siitä työjutusta! Mitenkäs se koulu?

No, koulu alkoi perjantaina ''tutustumispäivänä''. Mähän olen siis vanha vammaistyönryhmässä, teoriaopinnot kasassa ja vaan yksi työharjottelu puuttuu. Ensimmäinen asia mitä meidän uusi ryhmänohjaaja mulle sanoo: ''Mitä sä täällä teet, ei sun tarvis olla täällä!''

Anteeksi mitä?

Siinä vaiheessa en ollu tietoinen, että mulla on kaikki kurssit käyty (edellinen ryhmänohjaaja ei oikeen osannu hommaansa ja kertoi mulle ihan muuta), ja olin ihan valmis hengaamaan mun uuden ryhmän kanssa pitempään. Ja paskanmarjat.

Nyt mulla sitten on varmasti kaksi viikkoa lomaa, mikä kyllä tulee ihan tarpeeseen. Mun työharjottelupaikka on vieläkin ihan auki, mutta sitä me aletaan todennäköisesti opettajan kanssa pohtimaan etänä, ettei mun tarvii lähtee kouluun. Kivaa!

Mutta, minäpä aloitan lomailun mun ''lomadrinkin'' kanssa. Adios!