Päätettiin Melinan kanssa lähteä Raxiin VIHDOIN JA VIIMEIN, kun siitä oltiin sovittu jo monta viikkoa etukäteen... ainut vaan että ajankohta siirty joka kerta. No, tänään sit viimein mentiin.
Ei siinä mitään, syötiin, juotiin ja syötiin lisää ja juotiin taas. Kaipaan jo mun strösselijäätelöä. No, sitten sattuikin ikävämpi välikohtaus ja mietin, että pitäiskö mun puuttua siihen ollenkaan, näin terveydenhoito alan lähes-ammattilaisena.
Joku afrikasta kotoisin oleva nainen tuli meidän viereiseen pöytään muksunsa kanssa, joka oli arviolta noin vuoden ikäinen. Poika istui tuolilla ja PAM, tuoli kaatui. Siinä sitte ihmisten päät käänty, ku lapsi alko huutaa kuin palosireeni. Kukaan ei aluks tehny mitään, kun ei oikeen nähny mitä oli tapahtunu. Melina kuitenki huomautti mulle, että tolta lapselta tulee verta nenästä.
Joku fiksu likka oli hakenut lapsen äidille paperia. Äiti pyyhki hysteerisenä lapsen kasvoja verestä, ja mä mietin, että eihän siltä lapselta tule verta muutaku nenästä. Päätin mennä sit kattomaan, että mitä tapahtuu. Todellisuudessahan sillä lapsella oli silmäkulma auki, ja kalloluun näki selkeesti. Voi sitä veren määrää.
Mähän menen sanomaan sille naiselle, että älä pyyhi sitä haavaa, verta tulee vaan lisää. Kauhukseni totesin, että nainen ei puhu sanaakaan suomea. Kieli vaihtuu englantiin. Selitän naiselle oikeen demostroiden, että kuinka verenvuoto tyrehdytetään, mutta kappas - lapsi ei tee yhteistyötä. Ja hysteeria lisääntyy.
Mä katson Melinaa, sitä naista ja taas Melinaa hitusen hämmentyneenä. Mitä vittua mä nyt alan selittämään tälle naiselle, joka on hysteerisempi ku lauma elefantteja jotka näkee hiiren.
Melina sitte fiksuna lukiolaisena hihkaisee, että ''TUOKAA KYLMÄÄ!'', ja totean yhdelle ystävälliselle tytölle, joka oli jo kiikuttanu kasan papereita, että voisko se pyytää sitä kylmää vaikka raxin henkilökunnalta. Tyttö on tietenki silleen, että ''tottakai'', ja poistuu hakemaan sitä kylmää.
MITÄ MÄ SAAN?! LAASTAREITA JA SIDEHARSOA. Mä en ala pistää sen lapsen päätä pakettiin. En varmana. Joku fiksu huikkaa, että nyt on lähdettävä sairaalaan, kun ei se lapsi mitään yhteistyötä tee. Näin sit kävi.
Mulle tuli hieman pahamieli siitä, etten pystynyt tekemään asialle mitään loppujen lopuksi. Mä ainakin yritin olla apuna. Näin jälkikäteen oon sitä mieltä, että mun olis pitänyt rauhoitella sitä äitiä hippasen enemmän meiningillä ''No need to worry. Your child is going to be okay''. Mut eiiiiiii, meni jo.
Toivottavasti sillä lapsella on nyt kaikki hyvin. Sitä verta meinaan tuli oikeesti aika paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti