sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

2/7, väsyttää.

Viime viikolla olin liekeissä, tällä viikolla nukahdan. Kuinka vaikeaa on olla ensin iltavuorossa ja mennä seuraavana päivänä aamuvuoroon? Vastaus: TODELLA vaikeaa, varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen.

Näin tossa viimeyönä unta, että olin töissä ja olin just hoitamassa yhtä mummelia. Sitten herään siitä unesta ja nousen istumaan sängylle. Ensimmäinen ajatus mikä nousee mieleen: MIKSI olen kotona, enkä töissä? Pikainen vilkaisu kelloon: 3.20. Edelleen herää kysymys: MIKSI OLEN KOTONA ja mukaan tulee myös lause MUN PITÄISI OLLA TÖISSÄ. Kerkesin jo vaihtamaan vaatteet kun ''herään'' tästä unesta ja tajuan, että eipäs mun vielä tarviikkaan mennä töihin, saan nukkua vielä pari tuntia! ...Kivaa.


Tänään valuin osastolle kuin aave, tai ainakin näin mun työkaverit sano. Kysyivät vielä oikeen vitsikkäästi, että eikai mua väsytä kun meinasin aamuraportilla nukahtaa pöydän ääreen. Koko päivän sain kuulla tauoilla, että ''Camillaa, herätys! Ei vielä nukuta!'' ...Lopulta kuitenkin sain myötätuntoa kun meidän aamuvuoron sairaanhoitaja olikin varmaankin yhtä väsyny eilisen iltavuoron jäljiltä.

 Mä myös huomasin miettiväni todella turhia jänniä asioita eilen illalla, kun yritin alkaa nukkumaan. Mietin asioita kuten....
  • Miten selviän seuraavasta puolesta vuodessa koulussa?
  • Milloin pääsen muuttamaan pois kotoa?
  • Miksei uni jo tule?
  • Teinkö kaikki hommat töissä?
  • ...Missä uni viipyy?
  • Porkkana.
  • Miksi noi yläkerrassa ei ole hiljaa.
  • Jänis, pupu, nauris, harakka, lehti, pullo, harja... TUOLI!
Että hyvää yötä Camilla, saat unta vasta yhden tienoilla!

Muutenhan viikko on sujunut suht hyvin. Torstai-Perjantai oli vapaata ja torstaina tuli hengattua taas lapsuuden ystävän kanssa. Pelattiin tällä kertaa Crash Bandicoot - The Wrath of Cortex läpi, eikä siihenkään menny ku 6 tuntia! Loppuvastus herätti hilpeyttä.



Ensi viikolla mulla olis kivoja päiviä. Kaikki päivät 7-14.30, paitsi tietenkin torstai, joka on iltavuoro sekä keskiviikko ja sunnuntai, koska vapaapäivät.

Mutta, taidankin tästä painella nukkumaan, menihän se viimeyö harakoille...







Tämmösten mun unia kuvaavan kuvapläjäyksen jälkeen...
MUUMIMUSAA! 8D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti